29. maalis, 2019
Aamulehti 4.3.2019
Suomessa on arviolta 300 000 omaishoitotilannetta, mutta omaishoitosopimuksen on saanut vain n. 40 000 hoitajaa. Ilman omaishoitoa kuntien terveydenhuolto romahtaisi, sillä hoidettavien määrä on suuri. Ilman omaishoitajaa kaikki nyt läheistänsä hoivaamat ihmiset siirtyisivät julkisen terveydenhuollon vastuulle. Monet omaishoitajat ovat hoitosuhteen ohessa ansiotyössä, eli heidän työpanoksensa yhteiskunnalle on kaksinkertainen.
Osa omaishoitajista haluaa pysyä työelämässä kiinni ja ansiotyö lisäisikin heidän hyvinvointiaan ja samalla parantaisi taloudellista tilannetta. Osaamisen ylläpitäminen on yhteiskunnallisestikin tärkeää ja työn luomat sosiaaliset suhteet vaikuttavat positiivisesti omaishoitajan hyvinvointiin.
Omaishoitaja törmää pitkältä samanlaisiin kannustinloukkuihin kuin monet muutkin. Esimerkiksi ottaessaan vastaan pätkätyötä, voikin menettää jonkin etuuden, esimerkiksi asumistuen. Taloudellisten kannustinloukkujen lisäksi työvoimapoliittiset kannustinloukut haittaavat osallistumasta työelämään. Ilmoittautuessa työttömäksi työnhakijaksi ei voi hakea osapäivätyötä.
Omaishoitajan työllistymistä tukisi joustavat työkäytännöt sekä työyhteisön ymmärtävä suhtautuminen omaishoitajuuteen. Konkreettisina toimenpiteinä esimerkiksi osapäivätyö, työaikapankki, vuorotteluvapaa sekä etätyön mahdollisuus. Palkattomat vapaapäivät tarvittaessa madaltaisivat omaishoitajaa ottamaan työtä vastaan.
Paperityön runsaus voi lannistaa kenet tahansa ja tiedon saanti on haasteellista ja usein sirpaloitunutta.Omaishoito voi olla äärettömän raskasta ja sitovaa eikä voimavaroja byrokraattisten kannustinloukkujen taklaamiseen riitä.
Vaihtoehtoja erilaisiin omaishoidon tilanteisiin ei aina ole saatavilla. Vapaapäivät jäävät käyttämättä, mikäli osa vapaasta kuluu hoidettavan kuljettamiseen toiselle paikkakunnalle, pelko vaihtuvista hoitajista tai jos hoidon taso ei miellytä.
Ehkä suurin ongelma on kuitenkin se joustamaton työelämä. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.