30. syys, 2022

Ansiotyön ja omaishoidon yhdistämisestä win-win

KDLehti 8/2022

Omaishoidon merkitys kasvaa väen ikääntyessä. Osa omaishoitajista haluaisi pysyä työelämässä kiinni ja ansiotyö lisäisikin heidän hyvinvointiaan ja samalla parantaisi taloudellista tilannetta. Osaamisen ylläpitäminen on yhteiskunnallisestikin tärkeää ja työn luomat sosiaaliset suhteet vaikuttavat positiivisesti omaishoitajan hyvinvointiin. Yhteiskunta hukkaa paljon tuottavaa työvoimaa, mikäli omaishoitajien työn vastaanottamista tällä hetkellä haittaavia kannustinloukkuja ei selvitetä ja pyritä purkamaan.

Omaishoitaja törmää pitkältä samanlaisiin kannustinloukkuihin kuin monet muutkin. Esimerkiksi ottaessaan vastaan pätkätyötä, voikin menettää jonkin etuuden, esimerkiksi asumistuen. Yllättävän monet omaishoitajat eivät ole ilmoittautuneet työttömiksi työnhakijoiksi, koska eivät voi osoittaa olevansa käytettävissä kokopäivätyöhön. Osapäivätyö olisi monelle sopiva kompromissi.

Yksi syy siihen, että omaishoitaja ei uskalla työllistyä, on ongelmat sijaishoidossa. Vaihtoehtoja erilaisiin omaishoidon tilanteisiin ei aina ole saatavilla. Vapaapäivät jäävät käyttämättä, mikäli osa vapaasta kuluu hoidettavan kuljettamiseen toiselle paikkakunnalle.  Myös huoli jatkuvasti vaihtuvista hoitajista arveluttaa, sillä hoidettavilla voi olla useitakin haasteita päivittäisessä selviytymisessä.

Ehkä suurin ongelma on kuitenkin se joustamaton työelämä. Työvoiman saatavuuden vähentyessä on etulyöntiasema sellaisilla työnantajilla, jotka joustavat perheiden tarpeiden mukaan esimerkiksi työaikojen ja vapaiden järjestelyn osalta. Ansiotyön ja omaishoidon joustava yhteensovittaminen olisikin kannattavaa henkilöstöpolitiikkaa.

Uusimmat kommentit

26.07 | 05:25

Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?

22.06 | 19:00

Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.

26.05 | 07:47

Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi

24.05 | 11:16

Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.

Jaa tämä sivu