30. syys, 2022
Etelä-Suomen Sanomat 5.5.2022/kannanotto yhdessä Ami Rinta-Valkaman kanssa
Kristillisdemokraattien puoluevaltuusto kannattaa selkeällä enemmistöllä (86%) Suomen Nato-jäsenyyden hakemista.
Puolustusliitto Natoon liittyminen on askel kohti entistä turvallisempaa Suomea. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Suomi tarvitsee jatkossakin vahvan puolustuksen, joka nojaa asevelvollisuuteen ja kokonaisturvallisuuteen. Suomen on kansallisesti vahvistettava puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen toimintakykyä. Kaikkia kokonaisturvallisuutta parantavia toimenpiteitä, kuten huoltovarmuuteen panostamista on kiirehdittävä. Omavaraisuus niin ruuassa, energiassa kuin lääkehuollossa varmistavat, ettemme ole haavoittuva kohde minkäänlaisille hyökkäyksille.
Uutena uhkana olemme lähivuosina päässeet seuraamaan erilaisia informaatiosodankäynnin muotoja, jossa kansan rivejä yritetään hajottaa ulkoisella vaikuttamisella. Tämän vuoksi esimerkiksi Nato-jäsenyydestä olisi riskialtista järjestää kansanäänestys. Kansan turvallisuuden säilyttämisen kannalta on tärkeää, että kansalaiset pystyvät luottamaan päätöksentekijöihin, viranomaisiin ja tiedonvälitykseen.
Suomi ei voi jatkossa olla sinisilmäinen toimissa, jotka liittyvät yhteiskunnan vakauden kannalta elintärkeisiin osa-alueisiin. Kokonaisturvallisuudesta tinkiminen rauhan aikana kostautuu kriisin kohdatessa. Varmuus sekä fyysisestä että henkisestä turvallisuudesta sekä yhteiskunnan vakaudesta on lahja nykyisille, mutta myös tuleville sukupolville.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.