20. tammi, 2022

Sallitaanko peruutuspeiliin katsominen sote-uudistuksessa?

Julkaistu: Pirkkalainen 19.1.2022

Nopea pääsy lääkäriin on kieltämättä kustannustehokasta ja tavoittelemisen arvoista, mutta oliko uusi hallinnonporras uusine kustannuksineen ainoa vaihtoehto?

Otetaan pari askelta taaksepäin ja muistellaan, miksi uudistusta lähdettiin tekemään. Uudistuksen tarvetta perusteltiin sillä, että lääkäriin ei pääse ajoissa ja kustannukset kasvavat rajusti. Mitä yksittäisiä syitä löytyy lääkärivajeeseen ja kustannusten kasvuun? Olen listannut muutamia syitä – lista ei ole tyhjentävä.

Ensinnäkin virheellinen työnjako syö resursseja. Iso osa lääkäreiden ajasta kuluu toimimattomien tietojärjestelmien parissa ja byrokratiassa sekä kirjaamisessa. Yksi keino olisi avustavan henkilökunnan lisääminen, esimerkiksi sihteerien. Reseptien uusiminen ja flunssasairaslomien myöntäminen voidaan delegoida hoitajille ja suoravastaanotot fysioterapeuteille – tämä onkin jo toteutumassa.

Toiseksi, lääkäreitä on liian vähän. Vai ovatko he sijoittuneet vääriin paikkoihin? Useissa kunnissa täyttämättömien terveyskeskusvirkojen vuoksi kunnat ovat pakotettuja palkkaamaan kalliita keikkalääkäreitä tuplapalkalla. Ja kustannukset kasvavat.

Lääkäriliitto on perinteisesti vastustanut lisäkoulutusta ja tämä on estänyt terveen hintakilpailun alalla. Tosin koulutukseen on allokoitava myös riittävät resurssit. Lääkärit myös hakeutuvat pois terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon ja yksityissektorille. Erikoislääkäreiden virkoja on lisätty + 21 % kun samaan aikaan terveyskeskuslääkärin virkoja vain + 5 %. Työ terveyskeskuksissa pitäisikin tehdä houkuttelevaksi mm. joustavoittamalla työoloja sekä riittävällä palkkauksella, jotta tyhjät virat saataisiin täytettyä.

Kolmas ongelma on vaihtuvat lääkärit, jotka kirjoittavat paljon lähetteitä ja tällainen ylihoito luonnollisesti nostaa kustannuksia. Erään selvityksen mukaan pysyvät hoitosuhteet vastaanotoilla ovat vähentyneet 90 prosentista 30 prosenttiin. Potilaiden turvattomuus on lisääntynyt ja synnyttänyt tarvetta lisäkäynteihin. Kuka on vastuussa hoidosta, jos lääkärit vaihtuvat tiuhaan?

Terveyskustannuksista 80 % kertyy tällä hetkellä paljon palveluja tarvitsevista. Erityisesti heille pysyvä hoitosuhde on äärimmäisen tärkeää. Perhelääkärimalli olisi tähän erinomaisen kustannustehokas ja hoidon tasoa nostava keino.

Neljäntenä on se ikävä ilmiö, että yksityisen sektorin komplikaatiot joskus kaatuvat julkisen puolen hoidettaviksi. Nämä ovat osaltaan heikentäneet kuntien taloutta ja sitä kautta rapauttaneet perusterveydenhuollon tasoa. Yhteistyötä ja pelisääntöjen täsmentämistä siis tarvitaan.

Viidentenä syynä on erikoissairaanhoidon ansaintalogiikka.  Sairaanhoitopiiri hoitaa asiakkaan ja lähettää laskun kuntaan (toistaiseksi vielä). Ja kunta maksaa, eihän sillä ei ole vaihtoehtoa. Erikoissairaanhoidon kustannukset kunnille ovatkin olleet kasvussa viime vuosina.

Kunnat eivät voi toimia näin. Ne joutuvat sopeuttamaan toimintansa kurjistuvan kuntatalouden raameihin, leikkaamaan ennaltaehkäisevistä toimista ja pitämään potilaita yhä pidentyvissä jonoissa. Oireet yleensä pahenevat ja potilas siirtyy erikoissairaanhoidon pariin ja lasku tulee kuntaan. Sote-uudistuksessa sovitetaan perus- ja erikoissairaanhoito paremmin yhteen ja vahvistetaan perustasonpalveluja. Tästä kiitokset.

Kuudentena voisin mainita välikädet eli lääkäriasemat. Lääkärit maksavat tiloista ja palveluista 20-25% osuuden lääkärinpalkkioistaan ja lisäksi asemat ottavat nk. toimistomaksun. Eurooppalaisesta perhelääkärimallista välikädet puuttuvat.

Muitakin syitä on, mutta edellä mainitut ovat sellaisia, joita voitaisiin hyvällä yhteistyöllä kehittää hyvinvointialueiden sisällä. Laitetaan niukkenevat resurssit palveluiden kehittämiseen, ei hallinnon paisuttamiseen.