15. elo, 2019

Vetemme on pidettävä kansallisissa käsissä

Julkaistu: Satakunnan Kansa 17.6.2019

Perustuslakimme mukaan vesi kuuluu kaikille eikä sitä voi kukaan omistaa. Joitain vuosia sitten Björn Wahlroos tuki Nestlen pääjohtajan lausuntoa, että maailman juomavedet pitäisi siirtää yksityiseen omistukseen.  Sellaisen yksityistäminen, mitä ilman emme tule toimeen, on pelottava.

Viime vuosisadan aikana vedenkäyttö on kuusinkertaistunut, eli kasvanut kaksi kertaa enemmän kuin väestönkasvu samana aikana. 60 % Euroopan kaupungeista käyttää liikaa pohjavesiä. Maatalous on monin paikoin vaarassa vedenpuutteen vuoksi. Slummiutuminen johtaa puhdistamattomiin jätevesiin ja juomaveden puutteeseen. YK:n arvion mukaan 2025 mennessä kaksi kolmasosaa maailman väestöstä kärsii vesipulasta. Saastunut vesi tappaa ihmisiä enemmän kuin sodat.

Maailman vesistä 3 % on makeaa vettä ja siitäkin iso osa saastunut käyttökelvottomaksi ja loppuja ollaan yksityistämässä reipasta vauhtia. Vesi on jo nyt konfliktien lähde ja kasvava osa turvallisuuspolitiikkaa. Sijoituspankit suuressa maailmassa ovat lähteneet ostamaan makean veden lähteitä. EU:n kehitysyhteistyön ohjelma myös tukee vesihuollon yksityistämistä. Siirtyykö päätösvalta tässäkin pois kansallisesta päätösvallasta?

Muiden maiden kokemukset vesivarantojen yksityistämisestä ovat ikäviä. Vesimaksut ovat nousseet roimasti. Michiganissa Nestlen sallitaan pumpata ja myydä massiivisella voitolla vettä samalla kun tunnin ajomatkan päässä paikalliset asukkaat maksavat Yhdysvaltojen korkeinta hintaa vedestä, jota ei voi käyttää turvallisesti edes kylpemiseen.  Caruna on karuna kotimaisena esimerkkinä yksityistämisen seurauksista.

Metsähallituksella oli 2015 salaiseksi julistettu lakivalmistelu, jossa valtavat vesialueet oli tarkoitus siirtää kansalaisten vapaasta käytöstä liikelaitoskäyttöön. Eikö tällaisen valmistelu olisi pitänyt olla julkista ja avointa?

Myös kuntapäättäjät kantavat vastuuta. Kunnallisten vesilaitosten yksityistäminen mahdollistaa niiden myymisen suursijoittajille – ne ovatkin jo pyrkineet sijoittamaan vesihuoltoyhtiöihin, mutta toistaiseksi kunnat eivät ole olleet halukkaita myymään laitoksiaan. Kuntien talouden kurjistuessa tilanne saattaa muuttua. Kuntien pitäisi myös hyödyntää mahdollisuuttaan laatia pohjavesialueidensa suojelusuunnitelman. 

Vesivarat Suomessa ovat toistaiseksi ympäristöviranomaisten lupamenettelyjen suojassa. Maan omistaminen itsessään ei vielä anna oikeutta pumpata vettä kaupalliseen tarkoitukseen. Luvat siihen myöntää AVI. Intialaiselle vedenpullottamolle lupa myönnettiin Ylitornioon, Lahteen singaporelaiselle sijoittajalle, mutta missä ovat kotimaiset yritykset?

Veden vientimarkkinat maailmalla ovat pohjattomat, suuremmat kuin sellulla. Osaammeko hyödyntää vettä kestävällä tavalla, vai luovutammeko sen hyödyntämisen kansainvälisille yritykselle, kuten olemme tehneet kaivosalalla? Tällä hetkellä tuomme vettä kymmenkertaisesti verrattuna vientiin.

Olemmeko hereillä? Vesivarojemme hallinta, omistus ja kaupallinen hyödyntäminen on pidettävä tiukasti kansallisissa käsissä. Lisäksi niille on laadittava kunnianhimoinen suojeluohjelma.