15. elo, 2019
Julkaistu; Uusi Suomi blogi 6.4.2019
Ihmisoikeuksilla ja tasa-arvolla perustellaan asioita, jotka ovat selkeästi lapsen edun vastaisia. Alaikäisen lapsen ihmisoikeuksiin ei voi kuulua se, että hänelle annetaan mahdollisuus tehdä loppuelämään vaikuttavia, peruuttamattomia päätöksiä vakavassa asiassa. Sukupuoli ei ole ilmoitusasia. Translaki ajaa lapsille oikeutta vaihtaa sukupuoltaan omalla ilmoituksellaan, jopa vastoin vanhempien tahtoa. On ehdotettu jopa lasten huostaanottoa, mikäli vanhemmat eivät takaa ”turvallista kasvuympäristöä” lapsille.
Koulujen asiallinen seksuaalikasvatus on tarpeen ja suojaa lapsia hyväksikäytöltä, liian varhaisilta kokemuksilta, virheellisiltä olettamuksilta ja myöhemmän aikuisen seksuaalielämän ongelmilta. Mutta siinä vaiheessa, kun koulut valjastetaan ajamaan transideologiaa ja rohkaistaan nuoria kokeilemaan erilaisia seksuaalisen käyttäytymisen muotoja esittämällä ne kaikki samanarvoisina, puututaan vanhempien oikeuteen suojella lastaan. Kun koulussa kerrotaan, että et voi tietää pidätkö pojista vai tytöistä ennen kuin olet kokeillut, on jo kyseessä lapsen seksuaalinen häirintä. Kokeiluun rohkaiseminen altistaa lasta myös hyväksikäytölle ja tällaiseen pitää lastensuojelun nimissä puuttua.
Entä saako lapsen todellisuustajua häiritä puheella väärään ruumiiseen vangitusta minuudesta? Nyt en tarkoita niitä harvinaisia tapauksia, kun lapsella jo syntyessään todetaan molemmat sukupuolet – heillekin kuuluu hyväksyntä ja kasvurauha. Sukupuoli-identiteetin hämärtyminen ja seksuaaliset kokeilut ovat riskejä nuoren kehityksen kannalta.
Kuusi lääketieteen professoria Ruotsissa on vedonnut voimakkaasti niiden satojen lasten puolesta, joita vuosittain altistetaan hormonaalisille ”hoidoille” ja sen jälkeiselle sukuelinten silpomiselle, ilman että sille olisi olemassa mitään lääketieteellistä tai kokemukseen perustuvaa näyttöä. Lääketieteellisesti on väärin, että tervettä tytön ja pojan ruumista muokataan vastaamaan henkilön tunnemaailmaa. Sillä aivojen ja seksuaalisuuden kehitys jatkuu jopa 25-vuotiaaksi asti.
Taysin nuorisopsykiatrian ylilääkärinRiittakerttu Kaltiala-Heinon mukaan suuri osa identiteettitutkimuksiin hakeutuvista on tyttöjä, joilla on pitkäaikaisia psykiatrisia ongelmia, jotka vaatisivat ensisijaista hoitoa. Valtaosa heistä on välitilassa, jossa ei tiedetä mitä he oikeasti tarvitsevat. Kuka kantaa vastuun heidän ratkaisuistaan?
Translaki sallisi alle 18vuotiaan omalla ilmoituksellaan vaihtaa sukupuoltaan. Hän voi hakeutua hormonihoitoihin jo ennen varsinaista murrosikäänsä. Hormonihoidoilla on pysyviä vaikutuksia aivoihin. Nämä ns. hormoniblokkerit pysäyttävät oman sukupuolen kehityksen ja aiheuttavat hedelmättömyyttä.
Esimerkiksi Norjassa hormoneja on annettu jo kuusivuotiaille. Vanhemmat eivät voi estää lapsensa sukupuolen vaihtamista, lapsen oma ilmoitus riittää eikä hänelle esimerkiksi tehdä lääketieteellistä selvitystä. Lopetetaan tällaiset ihmiskokeet viattomilla, keskenkasvuisilla lapsilla ja annetaan heille kasvurauha.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.