26. syys, 2018
Julkaistu: Aamulehti 11.9.2018
Suuri yhteiskunta eli Big Society on uusliberalistien suosima malli, jossa vastuu itsestä ja lähiympäristöstä siirretään kansalaisille itselleen. Idea on lähtöisin Britanniasta, missä ex-pääministeri Thatcher ideoi mallin ja ex-pääministeri Cameron toteutti sen. Idea realisoitui mittavina julkisten palvelujen leikkauksina.
Cameron tavoitteli – ymmärrettävistä syistä – järjestelmää, jossa päästäisiin eroon vastikkeettomista tuista joilla on taipumus passivoida kansalaisia. Ääneen jäi sanomatta, että sosiaaliavustusten leikkaamisella uskottiin yhteiskunnallisen vastuun kasvavan. Eli kansalaiset pakotettiin ottamaan vastuu itsestään. Tämän varjolla sitten oikeutettiin massiiviset julkisen sektorin leikkaukset. Uudistuksessa kirjastojen, puistojen siivoaminen ym. yhteisöllinen toiminta siirtyivät vapaaehtoisten vastuulle. Big society mielikuvamarkkinoitiin Britanniassa uskottelemalla, että tavoitteena on yhteisöllisyyden lisääminen, vaikka todellisuudessa tavoitteena oli raivata julkinen palvelusektori vapaiden markkinoiden tieltä.
Kuntien taloudesta päättäville Big Society kuulostaa kieltämättä houkuttelevalta. Yhteisöllisyyteen ja kansalaisyhteiskuntaan vetoamalla julkisten palveluiden leikkaukset saadaan kuulostamaan oikeutetuilta.
Kolmannen sektorin vastuulle on Suomessakin enenevässä määrin siirtymässä niitä, jotka eivät terveysmarkkinoille kelpaa. Järjestöissä tehdään hyvää työtä, mutta eivät ne kuitenkaan saa korvata julkisten toimijoiden perustehtäviä. Sitä paitsi kolmas sektori tarvitsee myös resursseja, jos sen oletetaan korvaavan julkiselta sektorilta karsittuja palveluja.
Kolmannen sektorin rahoitusta on vähennetty, vaikka avuntarvitsijoita on tullut lisää. Kehitys meillä näyttää samansuuntaiselta kuin Britanniassa. Oletuksena on, että kolmas sektori saa rahoituksen hyväntekeväisyydestä.
Ovatko kansalaiset varautuneet siihen, että joutuvat mittavasti kompensoimaan julkisia palveluja? Omaishoito on esimerkki siitä, mihin julkiset leikkaukset johtavat. Julkisten laitospaikkojen vähentämisellä pakotetaan potilaita kotiutumaan - usein ilman riittävää kuntouttamista.
Yhteisöllisyys ja kansalaisyhteiskunnan toiminta ovat ehdottomasti tavoiteltavan arvoisia asioita, mutta niiden varjolla ei pidä oikeuttaa hyvinvointivaltion alasajoa. On täysin oikeutettua odottaa, että me vahvat ja terveet kannamme vastuun omasta elämästämme. Mutta sairauden, työttömyyden tai ikääntymisen kohdatessa pitäisi saada luottaa siihen, että yhteiskunnan turvaverkko pitää.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.