7. huhti, 2018
Julkaistu; Helsingin Sanomat 13.3.2018
Hallitus vetoaa Orpon suulla, että jos sote-uudistusta ei pikaisesti saada päätökseen, valtaavat monikansalliset terveysyhtiöt Suomen. Tosin sitä on tapahtunut jo pitkään ja sote-uudistus joka tapauksessa lisäisi sitä.
Terveyspalvelujen yksityistäminen on edennyt useilla rintamilla. Jopa vähäpätöisiltä näyttävät yksittäiset linjaukset osoittautuvat yhdessä mittavaksi yksityistämisprojektiksi. Tilanne on kulminoitunut epävarmuudessa, johon hallituksen kiireellä valmisteltu uudistus on johtanut.
Ensinnäkin kuntien talous on ajettu kuralle valtionosuuksia leikkaamalla sekä lisäämällä kuntien velvollisuuksia. Tämä on pakottanut kuntia ulkoistamaan palvelujaan.
Toiseksi tietoinen ja toistuva alibudjetointi ohjaa ulkoistuksiin. Tiukalla budjetilla perustellaan leikkaukset kuntien lakisääteisiin palveluihin. Erityisesti ennaltaehkäisevä perusterveydenhuolto kärsii mikä kostautuu moninkertaisena erikoissairaanhoidon kustannuksina, joka puolestaan rapauttaa kuntien taloutta entisestään. Kurjistuva kuntatalous karsii julkisia palveluja ja jonot kasvavat. Ja tämä pakottaa ulkoistamaan.
Kolmanneksi sote-uudistukseen kytketty ns.muutosrajoitin ohjaa ulkoistuksiin. Jos kuntien sote-kustannukset kasvavat seuraavan kahden vuoden aikana, se tulee pysyvästi vähentämään kunnan valtionosuuksia tulevaisuudessa. Tämän vaikutus on sama kuin alibudjetoinnin, sillä oikeutetaan – suorastaan pakotetaan julkisten palvelujen leikkaaminen.
Neljänneksi, epävarmuus siitä, mitä tapahtuu tyhjiksi jääville sote-kiinteistöille ohjaa kuntia hätiköityihin ratkaisuihin. Kunnat mieluummin myyvät verovaroin rakennetut kiinteistönsä alihintaan terveysjäteille kuin luovuttavat ne vastikkeetta tuleville maakunnille. Hallituksen kyvyttömyys vakuuttaa kuntapäättäjiä on syynä hätiköintiin.
Viidenneksi, miksi hallitus ei nähnyt etupainotteisesti mihin epävarmuus kentällä johtaa? Hallitus lupasi Meri-Lappi -tapauksen yhteydessä tiukentaa rajoittamislakia. Kuntaliitto tosin epäilee rajoittamislakia, yksityiset ovat osoittaneet osaavansa kiertää lakeja luovasti.
Eikö hallituksen lupaama ja joulukuussa laatima Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta olekaan riittävä estämään ulkoistamisia?
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.