26. helmi, 2017

Valinnanvapaus kallis ratkaisu lääkäripulaan

Julkaistu: Pirkkalainen 8.2.2017

Sote-uudistusta myydään lupauksella, että sitten pääsemme nopeasti lääkäriin. Nopea pääsy lääkäriin on kieltämättä kustannustehokasta ja tavoittelemisen arvoista, mutta keino siihen on virheellinen.

Lääkäripulaan ovat johtaneet monet tekijät. Miksi lääkäriin ei sitten pääse?

Voisiko ongelmana olla virheellinen työnjako? Iso osa lääkäreiden ajasta kuluu toimimattomien tietojärjestelmien parissa ja kirjaamisessa. Lisäksi esimerkiksi flunssasairaslomien ja reseptien uusimista voitaisiin hyvin siirtää terveydenhoitajille.

Mikä merkitys on lääkäripulalla? Suurten ikäluokkien ikääntyessä tarve lääkäripalveluihin tulee kasvamaan. Ongelma on ollut tiedossa jo pitkään. Lääkäriliitto kuitenkin vastustaa lisäkoulutusta ja tämä estää terveen hintakilpailun. Muilla aloilla kilpailua pidetään toimivana tapana laskea kustannuksia. Täyttämättömien terveyskeskusvirkojen vuoksi kunnat ovat pakotettuja palkkaamaan kalliita keikkalääkäreitä tuplapalkalla.

Entä ovatko lääkärit sijoittuneet vääriin paikkoihin? Lääkärit hakeutuvat pois terveyskeskuksista erikoissairaanhoitoon ja yksityiselle sektorille. Erikoislääkäreiden virkoja on lisätty + 21 % samalla kun peruslääkärin virkoja +5 % (1996 - 2009). Yksi ratkaisu olisi vastikkeellisuus yhteiskunnan kustantamiin koulutuksiin eli tietty vuosimäärä suoritetaan julkisella puolella – samalla kertyisi arvokasta työkokemusta perusterveydenhuollosta. Tämä olisi hyvä pohja erikoistumiseenkin.

Ongelma on myös rahoituksen epätasainen jakautuminen. Kela-korvaus on käytännössä valtion subventoimaa tukea yksityiselle sektorille ja siitä on tullut terveydenhuoltoa vääristävä tekijä - tuki onkin siirtynyt hintoihin. Tällä hetkellä lähinnä hyväkuntoiset, vakavaraiset ja työssäkäyvät käyttävät kela-korvausten pariin kuuluvia palveluja samalla kun julkiselle puolelle jäävät moniongelmaiset, kalliita hoitoja tarvitsevat ja moniongelmaiset. Lisäksi yksityisen sektorin komplikaatiot usein kaatuvat julkisen puolen hoidettaviksi. Nämä ovat heikentäneet kuntien taloutta ja sitä kautta rapauttaneet perusterveydenhuollon tasoa ja ovat yksi syy miksi lääkäriin ei pääse riittävän nopeasti.

Erikoissairaanhoidon paisuminen perustuu osin sen ansaintalogiikkaan.  Sairaanhoitopiiri hoitaa asiakkaan ja lähettää laskun kuntaan. Ja kunta maksaa, eihän sillä ei ole vaihtoehtoa. Perusterveydenhuollossa terveyskeskukset ovat sen sijaan joutuneet sopeuttamaan toimintaansa kurjistuvan kuntatalouden raameihin.

Tehokas ja nopea perusterveydenhuolto pystyy pitämään myös erikoissairaanhoidon kulut kurissa. Kansantaloudellisesti olisi siis järkevintä palata uudistuksen alkuperäisiin tavoitteisiin ja panostaa ennaltaehkäisyyn ja perusterveydenhuoltoon. Paitsi jos tavoitteena on varmistaa yksityiselle terveysbisnekselle vahva markkina-asema.