31. tammi, 2017
Julkaistu: Aamulehti 24.1.2017
Kiitos Harri Jaskarille palautteesta (AL 19.1) joka tosin ei kohdistunut varsinaiseen aiheeseeni. Minun huoleni on miten julkinen, verovaroin kerätty raha riittää kustantamaan myös maksukykyisten asiakkaiden lääkärikäynnit, kun raha jo nyt ei riitä perustuslain säätämiin palveluihin. Arvostan sinnikkyyttä, jolla hän puolustaa terveydenhuollon yksityistämistä ja sen toteuttamiseen räätälöityä valinnanvapautta.
Kritiikkini kärki kohdistui tapaan, jolla valinnanvapautta mielikuvamarkkinoidaan. Alkuperäisessä kirjoituksessaan (AL 8.1) Jaskari kertoi valinnanvapauden ”jopa nelinkertaistuvan” ja vastauksessani (AL 14.1) osoitin hänen mainitsemien neljän tavan olevan jo tavalla tai toisella käytössä tai kokeiltavana. Lupaus nelinkertaistuvasta valinnanvapaudesta ei siis ole suhteessa realiteetteihin.
Siitä olen Jaskarin kanssa samaa mieltä, että nykymenolla emme voi jatkaa. Mutta keinoista olemme eri mieltä. Hän uskoo mm. että valinnanvapaus hillitsee kustannuksia. Kuitenkin kaikissa niissä maissa, joissa valinnanvapaus tavalla tai toisella on jo toteutettu, ovat terveysmenot suhteessa BKT:hen korkeammat kuin Suomessa. Yhdysvalloissa ne ovat kaksinkertaiset. Hallitus puhuu ”Suomen mallista” mutta laskelmia tai vaikutusarviointeja en asiasta ole nähnyt, jotka vakuuttaisivat mallin paremmuudesta. Sen sijaan että mallia kokeiltaisiin - kuten tehdään perustulon kanssa - niin sitä sovelletaankin koko hyvinvointiyhteiskuntaamme kertarysäyksellä.
Valinnanvapaus kieltämättä kuulostaa hyvältä. Mutta HUS:n toimitusjohtajan mukaan ”palvelun tuottajan valinta ei perustu todelliseen tietoon siitä, kuka on tiedoiltaan ja taidoiltaan paras. Potilailla tällaista tietoa ei ole. Sen sijaan lääkärivalintaan vaikuttaa mm. se miten helposti saa sairaslomaa, antibioottia tai unilääkettä.”
Sitä paitsi henkilökohtaiseen hyvinvointiin liittyvä mainonta ja markkinointi vaikuttavat päätöksiimme voimakkaammin kuin tieteelliset faktat. Hyvä mainos synnyttää ajatuksen paremmasta hoidosta. Jo nyt on vaikea erottaa mainosta ja uutista.
On ikävää, jos ideologia tai muutosvastarinta nostetaan pöydälle kun rohkenee arvioida kriittisesti vuosisadan suurinta muutosta, josta ei ole kokemusta saati vaikuttavuusarviointeja.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.