31. tammi, 2017
Julkaistu: Aamulehti 14.1.2017
Mielikuvamarkkinoinnilla tehdään suoranaista harhautusta sote-uudistuksessa. Harri Jaskari (AL 8.1) kirjoituksessaan ”Vihdoinkin sotessa vapaus valita” kertoo nelinkertaistuvasta mahdollisuudesta valita. Hänen luettelemansa vaihtoehdot ovat kuitenkin jo nyt eriasteisesti käytössä. Ensinnäkin asiakas voi valita itselleen terveyskeskuksen. Toiseksi kuntien rahoittamista sairaaloista mieluisimman. Sekä kolmanneksi useimmilla kunnilla on käytössään palveluseteli (3). Eli jo nyt on mahdollisuus valita haluamansa erikoistason palvelu tarjolla olevista vaihtoehdoista. Neljänneksi on kokeiluluontoisesti myös henkilökohtainen budjetti käytössä. Jos se toimii, sitä voidaan soveltaa laajemminkin.
Mikä sitten muuttuu?
Palvelusetelin nimi muutetaan asiakasseteliksi. Valitettavasti palvelusta perittävälle hinnalle ei aseteta ylärajaa, eli monopoliaseman saaville yrityksille jää mukavasti valinnanvapautta.
Uudistus oli alun perin ”raha seuraa potilasta” mutta nimi vaihdettiin. Kukapa vastustaisi vapautta valita? Hienoilla termeillä, mielikuvamarkkinoimalla ja sanojen uusiokäytöllä valinnanvapaus on saatu kuulostamaan todelliselta uudistukselta.
Valinnanvapautta on markkinoitu myös tasa-arvolla ja säästöillä. Käytännössä se on kuitenkin massiivinen tulonsiirto maksukykyisille asiakkaille, joiden mukana tällä hetkellä kulkeutuu 2-3 miljardia euroa yksityiselle sektorille. Valinnanvapaudessa tämäkin tullaan kustantamaan julkisin verovaroin eli massiivinen tulonsiirto maksukykyisille asiakkaille. Kustannukset tulevat siis kasvamaan ja se pakottaa nostamaan asiakasmaksuja.
Ainoa konkreettinen muutos on sittenkin yritysten saama julkinen rahoitus. Ja nousevat asiakasmaksut.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.