2. touko, 2016
Julkaistu: Tamperelainen 30.4.2016
A-P.Pietilä kirjoitti Tamperelaisessa 27.4 että ei näe maaseudun mahdollisuuksia elinvoimaisuuteen. Siinä hän on oikeassa, että nykyisellä politiikalla se ei todellakaan ole
mahdollista.
Maaseutu hiipuu poliittisten päätösten seurauksena. Kun suurimmat investoinnit, työpaikat ja asuntorakentaminen keskitetään suuriin keskuksiin, on väestö pakotettu muuttamaan perässä.
Tämän seurauksena asuntojen hinnat nousevat kohtuuttomasti pääkaupunkiseudulla samalla kun syrjäseutujen asuntojen hinnat romahtavat. Maaseudulle jo rakennettu infra pitää rakentaa uudelleen keskuksiin muuttavalle väestölle.
Pelkästään asuntojen rakentamiseen arvioidaan kuluvan yli 200 miljardia euroa.
Palvelujen, koulutuksen ja työpaikkojen keskittäminen johtaa luonnonvarojen ja maaseudulla olevan infrastruktuurin tuhlaukseen, sillä luonnonvarojen
hyödyntäminen edellyttää lähelleen työntekijöitä ja palveluja. Muun muassa näistä syistä maatalous elinkeinona ei houkuttele nuoria yrittäjiksi maaseudulle. Maaseudun tyhjeneminen voi johtaa
maamme luonnonvarojen, metsien ja autioituvien maatilojen myymiseen kansainvälisille sijoitusyhtiöille, sillä ne nähdään lähinnä taakkana ja myymällä kansallisomaisuutta saadaan valtion velkoja lyhennettyä.
Myydä voi vain kerran.
Suomeen yritetään houkutella kannattavia investointeja. On siis keskityttävä sellaiseen investointiin, joka todennäköisesti myös jää tänne, eli on riippuvainen Suomen
luonnonvaroista, tietotaidosta, sijainnista ja logistiikasta. Maa- ja metsätaloudessa on valtavat potentiaalit tuotekehittelylle, innovaatioille ja yrittämiselle. Sen harjoittamisesta on tehtävä houkuttelevaa ja ennen kaikkea, kannattavaa.
Suomi vie edelleen lähinnä lankkua, sellua ja paperia sen sijaan että nostaisimme niiden jalostusastetta. Tälläkin olisi työllistävä vaikutus. Eri oppilaitosten välisellä yhteistyöllä
maa- ja metsätalouden tuottavuutta voidaan kehittää. Tanska on pidemmällä puun jalostuksessa kuin Suomi - vaikka siellä ei puuta juurikaan kasva.
Omavaraisuus ruuan suhteen on sekä turvallisuuspoliittinen
että taloudellinen asia. Sen sijaan, että tukisimme suomalaista huoltovarmuutta ja puhdasta ruuantuotantoa, tuemmekin Keski-Euroopan maataloutta. Sillä maataloutta tuetaan kaikkialla, joko omaa tai toisten. Emmekö mieluummin tukisi kotimaista
työtä ja tuotantoa pitäen samalla koko Suomen elinvoimaisena?
Sitä paitsi, ilman elinvoimaista maaseutua myös kaupunkien elinvoima hiipuu.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.