19. huhti, 2016

Omaishoitajuus hillitsee sote-kustannusten kasvua

Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä, työttömiä ja muita joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Juhlapuheissa omaishoitajaa kiitetään pyyteettömästä ja arvokkaasta työstä.  Kyllähän sanat lämmittävät mutta eivät täytä vatsaa.

Kaavaillut yli 60 miljoonan leikkaukset vammaispalveluihin iskevät kipeästi omaishoitajiin, sillä palvelujen ja tuen vähentäminen vaikuttavat koko omaisperheen hyvinvointiin. Yhteiskunnassa, jossa julkisia kustannuksia kiristetään kärsivät ensimmäisinä ne, jotka ovat julkisista palveluista riippuvaisia. He ovat usein myös niitä, joilta puuttuu kyky tai mahdollisuus vaatia tasapuolista kohtelua.

Väen ikääntyessä pitkäaikaishoivan tarve kasvaa. Läheisten tekemä työ korvaa laajalti virallisen tahon perushoivaa. Myös järjestöt ja seurakunnat tekevät arvokasta työtä omaishoitajien parissa, joten niiden toimintaedellytysten turvaaminen ja tukeminen lisäävät myös hyvinvointia ja hillitsevät sote-kustannusten kasvua. Eikö kustannustehokkaasta toiminnasta pitäisi myös palkita? Tavallisen kansalaisen oikeustajuun ei mahdu, että suuryrityksen johtajat palkitaan, vaikka tekisivät tappiota samalla kun konkreettisia säästöjä tuovia omaishoitajia kuritetaan entisestään.

Esimerkiksi Iäkkäitä omaisiaan hoitavat säästävät yhteiskunnan rahaa 2.8 miljardia euroa vuosittain. Kaikkiin vanhusten palveluihin käytettiin 2,2 miljardia (2011). Omaishoidon kustannukset kunnalle ovat n. 13 000/v, mutta jos vammainen hoidettava siirtyy kehitysvammalaitokseen, nousee kustannus noin kymmenkertaiseksi. Omaishoidolla turvataan kotona asuminen ja kalliin, kodin ulkopuolisen pitkäaikaishoidon tarve vähenee.

Omaishoidon ongelmana on hoitajien osaamisen, jaksamisen ja sosiaalisen verkoston hauraus.  Työn ja omaisen hoidon yhteensovittaminen on käytännössä jatkuvassa hälytysvalmiudessa olemista. Usein huolta lisää epävarmuus siitä, miten varmistaa omaiselleen luotettavan hoidon omien menojen ajaksi.   Omaishoitaja joutuu usein työskentelemään väsymyksestään huolimatta sekä ylisäätelemään tunteitaan tilanteessa, jossa omaa aikaa ei ole eikä vapaa viikonloppu häämötä viikon uurastuksen jälkeen.

Omaishoitajat ovat eriarvoisessa asemassa riippuen siitä missä asuvat. Tuen myöntäminen on valitettavasti kuntakohtaista ja määrärahasidonnaista. Lakisääteiset vapaat eivät toimi, ellei hoidettavalle järjesty asianmukaista hoitopaikkaa.

Yksittäiset ikävät uutiset vanhusten huonosta laitoshoidosta ja suoranaiset pahoinpitelyt vaikuttavat siihen, että omaa läheistä ei uskalleta luovuttaa laitokseen ja omaiselleen parasta toivova on pakotettu ryhtymään omaishoitajaksi siinäkin tapauksessa, että omat voimat ovat riittämättömät.

Rajallisten resurssien maailmassa on vaarana, että syrjäytyneet, maahanmuuttajat, vammaiset ja ikääntyneet nähdään vain kulueränä. Yhteiskuntamme arvot näkyvät siinä, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.