25. maalis, 2016

Rajallisten resurssien maailmassa vahvojen ehdoilla

Hallituksen leikkaukset ovat kurittaneet vähäosaisia, sairaita, ikääntyneitä , työttömiä  ja muita joille riittää puolestapuhujia neljän vuoden välein. Omaishoitajat ovat yksi näistä. Juhlapuheissa omaishoitajaa kiitetään pyyteettömästä ja arvokkaasta työstä ja sitähän he juuri tekevätkin.  Sanat lämmittävät mutta eivät täytä vatsaa.

Entisaikainen yhteisöllinen elämä piti huolen omista lapsistaan  ja vanhuksistaan. Mukaan mahtui aina muutama "kylähullu" tai vajaatyökykyinen, jolle maataloista löytyi mielekästä pikkupuuhastelua. Nykyään hoiva on pitkälti ulkoistettu yhteiskunnalle ja tiukassa taloustilanteessa hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ollaan ajamassa alas. Yhteiskunnassa, jossa julkisia kustannuksia kiristetään, kärsivät ensimmäisinä ne, jotka ovat julkisista palveluista riippuvaisia. He ovat usein myös niitä, joilta puuttuu kyky tai mahdollisuus vaatia tasapuolista kohtelua.
Omaishoitajat, järjestöt ja seurakunnat tekevät arvokasta työtä ikääntyneiden, pakolaisten, syrjäytyneiden, yksinhuoltajien, vammaisten  ja  muiden parissa, joten niiden toimintaedellytysten turvaaminen ja tukeminen lisäävät hyvinvointia.  Ne myös hillitsevät sote-kustannusten kasvua, joten tällaisesta kustannustehokkaasta toiminnasta pitäisi päinvastoin palkita eikä kurittaa entisestään.
Omaishoidolla turvataan kotona asuminen, se edistää hyvin toteutuessaan hyvinvointia ja ylläpitää hoidettavan omatoimisuutta. Kalliin, kodin ulkopuolisen pitkäaikaishoidon tarve myös vähenee. Ja ennen kaikkea siinä näkyy kristillinen lähimmäisenrakkaus.

Omaishoidon ongelmia ovat hoitajien toimeentulo, fyysinen ja henkinen jaksaminen sekä sosiaalisen verkoston hauraus.  Varmistamalla lakisääteiset vapaat sekä kohtuullinen korvaus tehdystä työstä ovat vähintä, mitä yhteiskunta voi tehdä, jotta omaishoitajaksi ryhdytään tulevaisuudessakin. Entä seurakuntien osuus?

Seurakunnat lienevät ainoita yhteisöllisyyttä ylläpitäviä instituutioita ajassa, jossa eri ikäpolvet ja sosiaaliset ryhmät ovat eristäytyneet toisistaan. Miten ohjaamme yhteisöllisyyden voiman tukemaan syrjäytyneitä, omaishoitajia, yksinhuoltajia ja maahanmuuttajia?

Entä tulevaisuudessa ? Miten hupenevat luonnonvarat, pakolaistulva, puhtaan veden saatavuus, ruuan riittävyys ja taloudellinen eriarvoistuminen jne tulevat vaikuttamaan yhteiskuntamme asenteisiin ja arvoihin?  Rajallisten resurssien maailmassa, jossa arvo- ja markkinaliberalismi valtaavat alaa, on vaarana normien ja säädöksien muokkaaminen vahvojen tarpeiden mukaan.

Yhteiskunnassa vallitsevat arvot näkyvät siinä, miten kohtelemme kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.  Tullaanko vammaiset, ikääntyneet, pakolaiset ja syrjäytyneet näkemään vain kuluerinä vai pidämmekö kiinni kristillisiin arvoihin perustuvasta hyvinvointivaltiosta, jossa heikoimmista huolehditaan silloinkin, kun on taloudellisesti tiukkaa?