16. marras, 2015
Työllistävä vaikutus on mantra, joka herkistää niin työttömät kuin työntekijäpulasta kärsivät työnantajatkin kuulolle ja työttömyyteen kyllästyneinä haluamme kovasti uskoa kuulemamme. Me kaikki haluamme työtä ja taloudellista vakautta. Perustulo kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Vai syötetäänkö meille pettuleipää?
Työttömyysturva - ja sosiaaliturvajärjestelmämme heikkous on, että se ei kannusta riittävästi työntekoon. Nykyisen pirstaleisen järjestelmän korjaaminen ei kuitenkaan onnistu. Yhteensä 140 erilaisen tuen viidakossa niiden yhteisvaikutukset tai toisensa kumoavat vaikutukset voivat yllättää työntekijän. Ottamalla vastaan pätkätyötä voikin samalla menettää asumistukensa. Tällaista kutsutaan kannustinloukuksi.
Kovasti kiitelty mutta samalla myös paljon parjattu perustulo korvaisi korvaisi ehkä 4-5 etuutta, mutta jäljelle jäisi vielä yli sata erilaista nimikettä. Perustulo jaettaisiin automaattisesti kaikille ja rahoitus siihen kerättäisiin palkkaverotusta kiristämällä. Vaarana on, että se passivoi kansalaisia. Perustulon kustannusarviot vaihtelevat 3,6 miljardista 30 mrd.euroon vuodessa.
On aiheellista kysyä tuleeko yhteiskunnan holhota tasaisesti kaikkia vai kohdennetusti niitä, jotka apua oikeasti tarvitsevat? Viranomaisen on haastavaa selvittää onko avunhakija todellisessa tarpeessa. Ehkä toimivin apu jollekin onkin jotain muuta kuin rahallista tukea?
Yksilöllisiä tarpeita ei voida selvittää ministeriön tasolla, joten tilastojen ja keskivertoarvojen pohjalle rakennettu järjestelmä ei välttämättä sovellu kunnolla kenellekään. Sosiaaliturvan pitäminen paikallisessa päätöksenteossa olisi yksi keino, jolla mahdollistettaisiin yksilölliset ratkaisut. Pirstalemaisuus ei kuitenkaan poistuisi, on löydettävä uusia avauksia.
Kristillisdemokraatit ovat kehittäneet oman vaihtoehtonsa, kannustavan perusturvan, jossa sosiaaliturvan etuudet yhdistyy yhdeksi tueksi. Mallin esikuvana on Iso-Britanniassa pilottikäytössä oleva "Universal Credit". Siinä tuki maksetaan harkinnanvaraisena, elämäntilanteeseen sidottuna kansalaistilille. Kyseiselle tilille kootaan kaikki saadut työtulot, tuet ja etuudet. Verotus muuttuu dynaamisesti, reaaliajassa tuen ja palkkojen suhteessa. Tuki vähenee tulojen noustessa eikä efektiivinen marginaalivero ylitä 65 prosenttia. Pienillä tuloilla verotus pysyy alhaalla eikä tuki romahda kerralla. Järjestelmä laskee alkutason jokaiselle tarveharkintaiselle elämäntilanteelle. Siinä huomioidaan mm. lasten lukumäärä sekä asuinpaikkakunta.
Mitä etuja kannustavasta perusturvasta sitten on? Työnteosta tulee kannattavaa, sillä kannustinloukut vähenevät. Työttömyysloukut myös vähenevät ja työllistymisveroasteet laskevat. Tässä järjestelmässä kannattaa ottaa vastaan myös eri palkkatasoisia töitä. Byrokratia helpottuu, kun etuudet yhdistetään ja tukea tarvitsevien ei tarvitse juosta luukulta toiselle.
Ei tyydytä pettuleipään, kun ruisleipääkin on tarjolla.
Uusimmat kommentit
26.07 | 05:25
Erinomainen kirjoitus Etelä-Suomen Sanomissa (Lahti) tänään 26.7. Oletettavasti joissakin muissakin lehdissä?
22.06 | 19:00
Olipa sinulla hyvä juttu keskiviikon 22.6.22 Aamulehdessä. Tartuit isoon ongelmaan.
26.05 | 07:47
Hei Riitta!Perun tuloni vaaliavustajaksi
24.05 | 11:16
Hyvä Riitta,Kiva, persoonallinen esittely.